Ville Myllymäen tavoitteet
Kuinka harjoituskautesi on sujunut?
Harjoituskausi on edennyt suunnitelmien mukaan ja juuri ennen hallikautta lähdettiin valmistavalle leirille Teneriffalle.
Mitkä ovat hallikautesi tavoitteet?
Päätavoitteena on EM-kilpailut Belgradissa (raja 6,70) ja siellä suoriutuminen paremmin kuin Prahan EM-Halleissa 2015. Tietenkin myös 60m Suomen mestaruuden uusiminen on tähtäimessä ja oman ennätyksen uusiin lukemiin laittaminen.
Hallikauden kilpailut?
Hallikausi starttaa 28.1 Wienissä ja siitä seuravaaksi todennäköisesti Jyväksylässä jatketaan 4.2. Siitä eteenpäin toivottavasti maaottelu Tampereella 11.2. SM-kisojen jälkeen toivottavasti hallikausi päättyy 3-5.3 Belgradin EM-halleissa. Pikälti tällä suunnitelmalla edetään.
Miltä kuulostaa EM-hallit Belgradissa 3.-5.3.2017?
Ehdottomasti. Oma ennätys vuodelta 2015 on 6,70 ja sitä olisi tavoitteena parannella nyt. Joten kisat ovat tietysti mielessä. Prahan EM-halleissa 2015 olin välierissä ja lopullinen sijoitus oli 22. Joten siitä pitäisi laittaa paremmaksi.
Mitä odotat SM-halleista?
SM-halleissa tavoitteena uusia 60m mestaruus ja saada juoksu sellaiseen balanssiin että siitä on hyvä lähteä jatkamaan mahdollisiin EM-halleihin.
Mitä musiikkia haluaisit kisoissa soitettavan?
Red hot chili peppers – cant stop
Viestisi kisoihin saapuvalle yleisölle?
Miesten pikamatkoista tulossa erittäin kovatasoiset, suosittelen ehdottomasti saapumista paikanpäälle!
Lotta Harala ennätysjahtiin
Lotta Haralan tavoitteena on laittaa ennätykset uusiksi.
Emma Koistinen ennätyskunnossa
Emma Koistisen harjoituskausi on sujunut nousujohteisen positiivisissa merkeissä. SM-hallikisat ovat Emmalle hallikauden pääkisat.
Minna Laukka
SM-halleilta Minna odottaa vähintään edellisten Jyväskylässä järjestettyjen SM-hallikisojen (2013) veroista meininkiä, jolloin tunnelma oli katossa!