Kristiina Mäkelän tunnelmat hallikaudesta 2017

Kristiina Mäkelä

Kuinka harjoituskautesi on sujunut?

Harjoituskausi on sujunut mallikkaasti. Uuden valmentajan Sure Ghazaryanin kanssa on tehty tiivistä työtä, jotta homma on saatu toimimaan. Paljon on tullut uusia asioita ja olen oppinut valtavasti. Olen selkeästi ottanut askelia eteenpäin monella saralla. Tukitiimi on satu liitettyä tähän uuteen kuvioon ihanan helposti ja homma rullaa eteenpäin. Perustekemisen taso on noussut huomattavasti ja vaikka haasteita riittää niin välillä saa riemuita super-ihmisen tunteesta homman sujuessa kuin tanssi.
Olin leirillä Etelä-Afrikassa Marras-Joulukuun vaihteessa ja nyt lähdössä Sierra Nevadaan korkeanpaikanleirille pohjustamaan hallikautta. Etelä-Afrikan lämpö sulatti syksyn treenirasitukset ja lisäsi herkkyyttä tehdä onnistunut tiukempi räjähtävänvoiman harjoitusjakso vielä suomessa ennen Joulua. Nyt Joulu ja Uuden Vuoden pyhät levättyä motivaatiota riittää ja kirkkain mielin odotan leiriä ja tulevaa hallikautta.

Mitkä ovat hallikautesi tavoitteet?

Tavoitteena hallikaudelle on rikkoa omissa nimissäni oleva SE ja olla kärkikahinoissa EM-kilpailuissa Belgradissa

Hallikauden kilpailut?

Ilotteluna aloitan hallikauden juoksemalla 60m ja hyppäämällä muutaman kolmiloikan treeni mielessä vajaalla vauhdilla Helsingissä 28.1 Vaasan Botnia Gameseissä 2.2 on tarkoitus siirtyä pidempään vauhtiin ja tunnustella hypyn kulkua. Nähtäväksi jää tuleeko halli SE tulos 14.20 hypättyä kolmannen kerran peräkkäisinä vuosina samassa hallissa.

Pohjoismaiden maaottelu kamppaillaan Tampereella ja siellä kokeillaan hiekkakasaa seuraavan kerran.
SM-halleissa minut saattaa nähdä sekä pituushypyssä että loikka-radalla. Pitäkää silmät auki!
Hallikausi huipentuu EM-halleissa Belgradissa (Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään).

Miltä kuulostaa EM-hallit Belgradissa 3.-5.3.2017?

EM-halleissa on tavoitteena olla kärkikahinoissa. Ehdottomasti finaaliin ja parannetaan edellisten EM-hallien sijoitusta.

Mitä odotat SM-halleista?

SM-kilpailut, kolmiloikasta puhuttaessa, lähdetään aina voittamaan, mieluusti hyvällä tuloksella ja hyvällä kilpailulla. Suomen Mestaruus on aina tärkeä tavoite ja titteli jota voi ylpeänä kantaa maailmalle. Haluan olla siis terässä!

Hyppään myös pituutta. Ikään kuin harjoitus ”karsinta kilpailuna” EM-halleja varten. Tavoitteena on hypätä enemmän pituushypyltä kuin loikalta näyttävä hyppy ja uusia oma ennätys, sekä antaa kova haaste muille pituushyppääjille.

Viestisi kisoihin saapuvalle yleisölle?

Telkkari ja netistä tulosten katsominen on vanhanaikaista! Elämykset on nykyaikaa ja niitä saa vain tulemalla paikalle! Mitä enemmän katsojia sitä parempi elämys niin urheilijalle kuin katsojalle. Mölytoosat sun muut kannustimet kainaloon ja hallille mars!

Seuraa Kristiina kuulumisia myös Facebookissa: https://www.facebook.com/kristiinamakelaloikka

Emmi Mäkisen tähtäimessä 650 ylitys

Emmi Mäkisen tähtäimessä 650 ylitys

Kuinka harjoituskautesi on sujunut?  - Harjoituskauteni on sujunut tosi hyvin, kehitystä on selkeästi tullut eikä mitään isompia ongelmia juurikaan ole ollut. Talvella en leireillyt ulkomailla, mutta keväällä olisi tarkoitus suunnata etelän lämpöön.  Mitkä...

lue lisää