Minna Laukka toivoo SM-halleista vuoden keskisuomalaista urheilutekoa
Kuinka harjoituskautesi on sujunut?
treenit on pääsääntöisesti sujuneet suunnitelman mukaan, ainoastaan yksi pieni flunssa on ollut vaivana, joten hyvin on mennyt. Voimatasot ovat paremmalla tasolla kuin aikaisempina vuosina ja lähtöön on saatu jotain ideaa, nyt se idea pitää vielä saada siirrettyä myös kisatilanteeseen. Sinällään on ollut uusi tilanne treenata, koska treenikaverit koostuvat tällä hetkellä ainoastaan miespuolisista urheilijoista, mutta hyvin on heidänkin kanssa selvitty.
Mitkä ovat hallikautesi tavoitteet?
Nyt on alla useampi huono kausi, joten tavoitteena on päästä takaisin omalla tasolle ja sitä kautta parantaa omia ennätyksiä.
Hallikauden kilpailut?
14.1 nopeuskestävyystreeninä kisassa 150+300m. Tästä ei jäänyt muuta kerrottavaa kuin, että ajoi asiansa paremmin kuin jos olisi juossut vedot vain treenissä. Vielä oli siis tahmeaa, mutta ei pidä vetää liian suuria johtopäätöksiä tuloksista, nyt nollataan tilanne ja treenataan vielä pari viikkoa kunnes kilpailukausi varsinaisesti käynnistyy 28.1 Jyväskylässä. Muutenkin tulee juostua paljon kisoja Jyväskylässä. Tykkään juosta kotihallissani ja kisat täällä toimivat hyvänä valmistautumisena SM-halleja varten. Myös 4.2 on startti Jyväskylässä ja sitten tietenkin hallikauden kohokohta 18-19.2. Muutama muu startti mahtuu myös kalenteriin, luultavasti 2.2 Vaasassa ja 9.2 Kuopiossa
Miltä kuulostaa EM-hallit Belgradissa 3.-5.3.2017?
EM-hallit eivät kosketa itseäni muuta kuin penkkiurheilijan roolissa
Mitä odotat SM-halleista?
2013 täällä oli ihan huikea tunnelma ja jos edes lähellä sitä päästään niin tunnelma on katossa. Jyväskylässä yleisö pääsee lähelle urheilijoita ja totta kai lisäbuustia omaan suoritukseen tuo se, että katsomossa on paljon tuttuja kannustamassa. Todennäköisesti juoksen 60m ja 200m ja finaalipaikat tyydyttäisi
Mitä musiikkia haluaisit kisoissa soitettavan?
Sia: Move your body, Calvin Harris: this is what you came for, David Guetta: Would I lie to you, Mike Posner: i took A pill in ibiza, David Guetta: She wolf…
Viestisi kisoihin saapuvalle yleisölle?
Yleisurheilu on parasta paikan päällä, joten kaikki ehdottomasti paikan päälle. Tehdään yhdessä SM-halleista keskisuomalainen urheiluteko 2017
Elmo Lakan tavoitteet hallikaudelle 2017
Elmo Lakan kuulumiset ja tavoitteet hallikaudelle 2017.
Kristiina Mäkelän tunnelmat hallikaudesta
Kristiina Mäkelän hallikauden tähtäimessä omissa nimissään olevan SE:n rikkominen sekä menestys EM-halleissa. SM-halleissa Kristiina toivoo yleisöltä kovaa kannustusta sekä loikka-, että mahdollisesti myös pituuspaikalla!
Petteri Monnin tunnelmat hallikaudesta 2017
Petteri Monni on hakenut treeneihinsä vauhtia Teneriffan lämmöstä. Petteri nähdään Hippoksella kisailemassa useampaan kertaan ennen hallikauden päätähtäintä SM-halleja, jossa 400m aiturin tavoitteena on laittaa ennätykset uusiksi sivulajeissaan! Kisoilta Petteri odottaa sytyttäviä suorituksia ja kotiyleisön kovaa kannustusta.