Emmi Mäkisen tähtäimessä 650 ylitys

Emmi Mäkinen Pituushyppy
Kuinka harjoituskautesi on sujunut? 

– Harjoituskauteni on sujunut tosi hyvin, kehitystä on selkeästi tullut eikä mitään isompia ongelmia juurikaan ole ollut. Talvella en leireillyt ulkomailla, mutta keväällä olisi tarkoitus suunnata etelän lämpöön. 

Mitkä ovat hallikautesi tavoitteet?

– Ensisijaisesti tietenkin pysyä ehjänä ja terveenä. 
SM-halleista haen kolmatta perättäistä kultaa, se olisi kotikisoissa tosi hienoa. Myös EM-hallit kiinnostavat ja yhtenä tavoitteena onkin sinne pääsy jos kaikki menee nappiin. Tuloksellisesti odotan vihdoin jo 650 ylitystä. 

Hallikauden kilpailut?

– Aion kilpailla Jyväskylässä 28.1. ja ehkä myös 4.2. jolloin ohjelmassa olisi pituuden sijaan 60m. Samana päivänä on myös Helsingissä pituuden maaottelukatsastus, joten voi olla että minut löytää silloin sieltä! Tampereen hallimaaotteluun 11.2. haluan ehdottomasti päästä hyppäämään, Suomi-paidassa saa aina itsestä ekstraa irti.

SM-hallien jälkeen olisi enää EM-hallit, mutta niihin pääsy jääköön nähtäväksi. 

Miltä kuulostaa EM-hallit Belgradissa 3.-5.3.2017?

– Ne ovat itsellä yhtenä hallikauden tavoitteena. 
Uskon että minulla on kaikki mahdollisuudet kisarajan rikkomiseen, mutta en ota siitä mitään ylimääräisiä paineita. 

Mitä odotat SM-halleista?

– Odotan todella hyviä kisoja, varsinkin tunnelmaltaan. Jyväskylässä on aina hienoa hypätä kotiyleisön edessä. 

Viestisi kisoihin saapuvalle yleisölle?

– Jyväskylässä järjestetään parhaimmat hallikisat, joten katsomoon kannattaa tulla jo pelkästään tunnelman takia. Itse urheilijana nautin täysistä katsomoista ja kovasta kannustuksesta, liput kannattaakin ostaa jo etukäteen jotta parhaimmille paikoille pääsy on taattu. Nähdään SM-halleissa!

Ada Koistinen

Ada Koistinen

Ada Koistinen tähtää SM-halleihin hyvin sujuneen harjoituskauden jälkeen.

Ville Myllymäki

Ville Myllymäki

Ville Myllymäen tavoitteena ennätyksen painaminen alle 6,70 sekä menestys Belgradin halli EM-kisoissa!